*

Rikhard Blomerus Ilman aatteitani, uskoani ja sananvapauttani, en olisi enää minä.

Päät pystyyn arvon Perussuomalaiset

  • Päät pystyyn arvon Perussuomalaiset

 

Päät pystyyn arvon Perussuomalaiset

 

Viime aikoina mediassa on riepoteltu puoluetta rajusti. Media kihisee ja nauttii niin kuin raadon syöjä löytäessään raadon, media on vain unohtanut, että Perussuomalaiset ei ole raato.

Vielä jotenkin ymmärrän median toiminnan, mutta en voi ymmärtää sitä, että puolueen omissa jäsenissä ja arvostetuissa toimijoissa on henkilöitä jotka käyvät mieluummin kasvojen edessä, kahdenkesken käytävät keskustelut julkisesti mediassa. Herää kysymys mitä he tällä toiminnallaan luulevat saavuttansa? Luulevatko he tekevänsä työtä Perussuomalaisten hyväksi? Nauttivatko he siitä, että puoluetta riepotellaan? Haluavatko he vain julkisuutta? Tajuavatko he vesittävänsä sen kovan työn jota minä ja monet muut teemme kaikessa hiljaisuudessa omissa töissämme, turuilla ja toreilla? Näihin kysymyksiin en varmasti tule saamaan vastausta.

Puolueemme puheenjohtajaa Timo Soinia on haukuttu, ivattu ja riepoteltu mediassa rajusti. Tällaista en voi hyväksyä.  Eräät toimijat väittävät, että heidän on pakko kertoa asiansa mediassa, koska Timo Soini ei vastaa heidän yhteydenottopyyntöihin ja Soini ei heidän mukaansa tahdo kuunnella heidän asiaansa. Eräs seikka vaivaa minua tässä suuresti. Itse en ole minkäänlainen poliitikko, en nimekäs henkilö, minulla ei ole merkittäviä luottamustoimia puolueessa, olen vain rivijäsen, mutta silti Timo Soini on henkilökohtaisesti vastannut jokaiseen yhteydenottooni. Ennen ulkoministerin virkaa sekä ulkoministerinä, olen jopa viesteissäni mennyt neuvomaan häntä eräissä asioissa jotka mielestäni täytyi tehdä toisin ja hän kiitti minua neuvoista ja lupasi toimia sen mukaan, ja kyllä hän muuten toimi. Jos siis Soini vastaa minun yhteydenottoihini, niin miksi hän ei vastaisi näiden merkittävissä luottamusviroissa toimivien henkilöiden yhteydenottopyyntöihin. Olen aivan varma siitä, että jos haluaa Timo Soiniin yhteyden, niin sitä ei tarvitse tehdä Huomenta Suomessa.

Nämä henkilöt kertovat mediassa valheellisia tietoja, vaativat sellaista mikä on jo tehty, arvostelevat puoluetta, ja pitävät vielä meitä niin tyhminä, että me uskomme tuon kaiken.

Nyt jos koskaan on aika pitää rivit ehjinä tukien toinen toistamme. Ei pidä antaa väärinymmärrykselle ja valheille sijaa puolueessamme, sillä se hajottaa ja hallitsee. Seisotaan selät suorana ja ollaan ylpeitä Perussuomalaisia. Olkaamme ylpeitä, että vihdoin me voimme olla konkreettisesti vaikuttamassa Suomen ja Suomalaisten tulevaisuuteen ja hyvinvointiin, oppositiossa räksyttämisen sijaan. Miksi siis antaisimme epäsovulle sijaa, jos huomaamme epäkohtia niin niistä täytyy keskustella ja arvioida muutoksen tarvetta, mutta nämä puolueen sisäiset asiat kuuluvat puolueen sisälle eivät mediassa käsiteltäviksi. Tällaisia asioita halutaan sillä ne myyvät ja muut puolueet käyttävät tätä armotta hyväkseen.

Ei pidä turvautua valheelliseen tietoon ja sen perusteella ruveta arvostelemaan ja haukkumaan. Itse jos olen epävarma otan asioista selvää ja toimin sen mukaan mitä faktat ovat, ja faktahan on se, että Perussuomalaiset ovat tehneet merkittävää ja hyvää työtä hallituksessa.

Tässä muutama esimerkki siitä mitä Perussuomalaiset ovat hallituksessa saaneet aikaan:

- Takuueläke nousee.
- Toimeentulotuella on indeksisidonnaisuus ja se siirtyy Kelan hoidettavaksi.
- Omaishoidontukea nostetaan.
- Peruspäivärahaa ei leikata työttömiltä.
- Autoveroa alennetaan. Bensaveroa ei nosteta.
- Arvonlisävero ei nouse, ruoka ja lääkkeet pysyvät alemmassa verokannassa.
- Yle-vero poistetaan 300 000 pienituloiselta, Yle ei saa indeksitarkistuksia.
- Paskalakia lievennetään huomattavasti.
- Maahanmuuton kustannukset selvitetään ja etuisuuksien alentaminen on jo selvityksessä.
- Perheenyhdistämistä tiukennetaan.
- Puoluetukea leikataan, ministerien määrää vähennettiin, samaten avustajamäärää.
- Työtulovähennyksellä huojennetaan pieni- ja keskituloisia palkansaajia 450 miljoonalla eurolla.
- Yrittäjävähennys paranee.
- Tuulivoiman tukia leikataan.
- Solidaarisuusveroa kiristetään ja pääomaveroa korotetaan.
- Tiemäärärahat nousevat huomattavasti.
- Perhe saa itse päättää, kumpi vanhempi jää kotiin hoitamaan lastaan.

 

Nyt ei ole aika nuokkua, nyt on aika tehdä töitä. Ollaan yhdessä ylpeitä Perussuomalaisia ja muutetaan tulevaisuutta. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Harva yhdistyksen puheenjohtaja alkaa tietoisesti rikkomaan yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä, tämä on onnistunut Timo Soinilta.

Tämä ei ole haukkumista vaan vaan toteamus, toivon saavani haasteen kunnianloukkauksesta tämän toteamukseni vuoksi asianomaiselta.

Reijo Tossavainen

Remeksen kannattaa olla tarkkana, sillä perättömien väitteiden esittäminen voi tulla kalliiksi, kuten tuli Hautamäelle.

Syytös lain tietoisesta rikkomisesta on vakava.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kiitos Reijo, minä toivonkin kunnianloukkaushaastetta, mutta taitaapa jäädä tulematta valitettavasti.
Reijo, laki se on yhdistyslakikin kuten myös vaalilaki.

Käyttäjän hannele kuva
Hannele Koskinen

Onhan tämä nyt oikeaa kokoansa isompi kohu ollut. Vaikken siis Perussuomalaisiin kuulukaan, olen samaa mieltä, nyt on aika tehdä töitä. Tynkkynen on ilmoittanut, ettei aio käräjäoikeudessa tätä puida, niin asiahan on loppuun käsitelty.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Pelottelulla vai rahallako nämä korvat luimussa lähtee ?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei tämä nyt aivan lopulliselta vaikuta:

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ota vieläkään kantaa siihen, onko Sebastian Tynkkynen puoluehallituksen jäsen vai ei.

Soini ei suostu myöskään kommentoimaan sitä, onko Tynkkynen puolueen kolmas varapuheenjohtaja.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-...

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Siis sinua saamme syyttää, että gallupit on keikannu...heh heh, bro. En voinut vastustaa tätä :)(sori) -Samaa mieltä että Soinia ja perussuomalaisia haukutaan ihan liikaa - se menee suorastaan överiksi. Nyt riittää! Annetaan Soinille työrauha! -Kyllä se Tynkkysen asia järjestyy jollain lailla, maailmanloppu tämä ei ole. -Kyllä minuakin ihmetyttää se, että puolueen jäsenet menevät mediaan arvostelemaan puoluetta, asiat pitäisi pystyä puimaan puolueen sisällä. Tekevätkö muut puolueet näin? Perussuomalaisten vastustajat pitävät kyllä arvostelusta huolen, ei siinä perussuomalaisia enää tarvita! Ja mediahan on aina perussuomalaisia vastaan. Hyvä blogi, Rikhard.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Tässä muutama esimerkki siitä mitä Perussuomalaiset ovat hallituksessa saaneet aikaan:
******************************************************************

Ihan kiva, vaan kun tuo lista on moneen otteeseen jo todettu olevan.. noh, vähemmän rehellinen kuvaus omista saavutuksista. Turha sitä minun on alkaa erikseen enää käsitellä, kun on moni muu jo ehtinyt.. voi lukea esim. tuolta:

http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205346...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mistähän tuo lista muuten on, laittaisikohan blogisti linkin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Olettaisin tuon olevan vain Soinin itsekehuskelu/muiden-haukkumis -tekstistä...
https://www.perussuomalaiset.fi/news/paa-pystyssa-...

"Puolue ei ole pettänyt mitään, eikä ketään." melkein pistää keskeyttämään lukemisen, mutta pitihän tuo huvin ja urheilun vuoksi lukaista aikanaan. Mies joka ennen wanhaan (ihan oikein) kritisoi Kataisen sun muiden "vastuunkantopuheita" on muuttunut "vastuunkannon" evankeliumin pääjulistajaksi. Vaikka lista nyt on kaikkea muuta kuin vakuuttava (sitä voi aika reippaasti kritisoida ja näin on tapahtunutkin), niin sinällään Soini on tuota reippaasti huonompia kirjoituksia ja esiintymisiä tehnyt, varsinkin viime aikoina. Liekö paineita sitten ja vaikuttavat päätöksiin ja puheisiin.. ei olisi ihme. Selkääntaputtelijoiden määrä taitaa olla oppositioajoista reilunlaisesti pienentynyt ja sitä kritiikkiäkin saa turuilla ja toreilla jo ihan eri tavoin kuin ennen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Sisällä puiminenkin on saanut lynkkauksen piirteitä puolueen kasvaessa, ehkä kutistuminen tuo oikeaa yhteisöllisyytä vihdoinkin mukaan.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Aimo ja Seija nyt haloo! Aina esittämässä parempaa tietoa kun vain sana perussuomalaiset on kyseessä.
Tynkkynen, vaikka fiksu nuori onkin, ei taida vielä ollut virkaa hoitavana työntekijänä. Virassa on toimittava yhteisen hyvän eteen. Vaikka eri mieltä jostain olisikin se on esitettävä omassa joukossa ja jos tulee ylipääsemättömiä moraalisia ongelmia silloin voi hakea toiseen virkasuhteeseen. Niin itse olen tehnyt. Mutta sivistynyt ihminen ei mollaa edes entisiä työkavereitaan tai pomojaan. Sama koskee myös puoluekaveruutta! Ei ainakaan blogeissa ja mediassa! Tynkkysen pojalla on vielä paljon opittavaa ja varsinkin jos opetustyöhön halajaa!!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Anita, en ainakaan minä ole ottanut kantaa Tynkkysen toimintatapoihin, vain puoluehallituksen tapaan erottaa, mistä Halla-ahokin kirjoitti että perustui olemattomiin lakipykäliin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Anita Koivu, minulle on yhdistyslaki kaikkein paras tieto, johon Koivunkin tulisi yhdessä Soinin kanssa tarkoin perehtyä.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Koskeeko vaatimus sivistyksestä myös valtiosihteeri Samuli Virtasta, joka uutiskameroille posket punoittaen diagnosoi Tynkkysten lähes narsistiksi (narsistiset piirteet) ja sanoi tämän syylistyneen laittomuuksiin? Onko laittomuuksista ja rikollisesta toiminnasta tullut näyttöä?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Anita , puheenjohtajuus ei ole virka,eikä puheenjohtaja ole myöskään työntekijä.

Puheenjohtajan kuuluu valvoa, että yhdistys noudattaa yhdistyksen sääntöjä ja yhdistyslakia.

Anita Koivu, voitko sanoa näin tapahtuneen Perussuomalaiset nimisessä puolueessa ?

Jo Horatius muinaisessa Roomassa totesi:"Hovisyöttilässappea kiukuttaa sana rohkea, oikea tieto"!

Ei ne suhteet SMP:sakaan Vennamon ja Poutiaisen välilläkään kovin herttaiset olleet, kun jouduin Kallepalosaaren käskysta käymään Helsingissä rauhoittelemassa Poutiaista, tosin ulospäin ei nykymalliin toimittu kummaltakaan puolen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kun Putin pitää ohjaksia siinä ei yksi puolue paljon paina. Tätä Putinin projektia johtavat Halla-aho ja Turkkila kyllä palkitaan ja Arto Luukkanen muilla ei ole väliä. Suomalaiset on saatu MVlehden alaisiksi mikä oli missio

Käyttäjän HannuAkkanen kuva
Hannu Akkanen
Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Olisi Soiniltakin aikamoista omaan jalkaan ampumista kohdella epäasiallisesti tavallisia rivijäseniä ja äänestäjiä. Vaikka sinä olet saanut Soiniin yhteyden, se ei tarkoita, että Tynkkynen valehtelee.

Soini näyttää valikoivan keneen haluaa olla yhteydessä, keneen ei. Ulkopuolisen silmään vaikuttaa "hajoita ja hallitse"-politiikalta. Soini ei ole pystynyt peittämään karsastustaan Tynkkystä kohtaan, joten en yhtään epäile Tynkkysen puheita. Saarakkalakin joutui sivuraiteelle jo muutama vuosi sitten yrittäessään kehittää puolueen toimintapoja demokraattisempaan suuntaan.
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_soini_karsasti_tyn...

Edit. Pelolla johtaminen jatkuu, jos Iltalehden Tommi Parkkosta on uskominen.
Lainaus:
"Perussuomalaisten johdosta onkin lähtenyt puolueen nuorille selväsanainen viesti, että jos valitsette Tynkkysen jatkokaudelle, niin - edelleenkin toiston uhalla - huonosti käy. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015103020581630_u...

Toimituksen poiminnat